maanantai 5. toukokuuta 2014

Talent Show 2014


 


Sariolan koulussa pidettiin vappuaattona 30.4. koko koulun yhteinen Talent- kykykilpailu. Lähes kaikilta luokka-asteilta oli oma esityksensä. Tunnelma oli käsin kosketeltavissa.

Ensimmäisenä oli vuorossa ekaluokan esitys, jossa tytöt, Jade, Anni-Maria, Sanna ja Nea esittivät tanssin Katy Perryn kappaleen Part Of Me tahtiin. Yleisö oli alusta alkaen kannustavasti mukana tapahtumassa.

Toisen luokan esityksessä oli sekä tanssia, että laulua. Sonja, Veera, Reena, Sofia, Heini, Milla, Mella ja Milana esittivät Robinin Boom kah-kappaleen. Yleisö alkoi pikkuhiljaa lämmetä Talent tunnelmaan.

Koskettavan lisän show:hun toi 3a:n tytöt Neea, Venla ja Julia trio lauluesityksellään, Lintu. He lauloivat tiensä jokaisen yleisössä olleen sydämeen.

Seuraavaksi oli vuorossa 3b:n tyttöjen tulkinta Sannin kappaleesta Me ei olla enää me. Esityksessä oli mukana Aada, Anni, Pauliina ja Nella.

Neljännen luokan Perfect Girls esitti Haloo Helsingin, Maailma on tehty meitä varten. Lauluyhtyeessä oli mukana neljänneltä luokalta Lilja, Sanni, Senna ja Ella. Vitosluokalta vahvistuksena oli Sohvi.
 

Tanssiryhmä viidenneltä luokalta säväytti esityksellään. Ryhmään kuului Matilda, Sofia, Suvi, Janina, Lyydia ja Anni.

Ja ala-asteen viimeinen esitys oli luonnollisesti kuudennelta luokalta. Vieraasta koulusta varta vasten esityksen vuoksi paikalle saapunut Eveliina sekä Sariolan kuudennen luokan Ploy lauloivat yhdessä Tieston kappaleen Red Lights.

Yläasteen ensimmäinen esitys oli kasiluokan Eevan esittämä pianoesitys. Sävellys oli koskettava, ja kokonaan Eevan omaa käsialaa.

Toinen kasiluokan esitys oli poikien Matin ja Juhon tekemä videokooste laskettelusta. Video oli kuvattu talviliikuntapäivänä Sappeen laskettelukeskuksessa. Taidokasta editointia!

Viimeisenä liikuntasalin tunnelman räjäytti ysiluokan soitto- ja lauluesitys, Cups.  Esitykseen kuului laulua, bändisoittoa sekä rytmittelyä kupeilla.     

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti