perjantai 15. marraskuuta 2013

Unicef-kävely 15.10.2013


Tänä vuonna Unicef-kävely kerää rahaa Aasiaan. Sariolan koulu oli mukana tapahtumassa ja jokainen alakoulun oppilas oli mukana. Heidän opettajansa antoi heille kirjekuoret joihin täytettiin sponsorit ja sponsoreiden lahjoitus . Sponsorit eivät ole pakollisia ja ilman niitä sai myös osallistua.
Luokat 0-6 järjestyivät pihalle. Opettaja antoi heille kävelypassin johon sai aina tarran yhtä kilometriä kohden. Opettaja antoi heille luvan lähteä ja oppilaat lähtivät. Toisessa päässä he saivat tarran ja lähtivät takaisin alkuun jossa opettajat käänsivät heidät jälleen takaisin. Fiilis oli hyvä ja kaikilla oli mukavaa.

Kaikki olivat täysillä mukana ja tekivät parhaansa ulkomaalaisten lasten puolesta. Passissa oli tilaa kahdelletoista tarralle mutta muutamat oppilaat keräsivät yli. Kaikki saivat kuitenkin yli 5 tarraa joka auttaa jo paljon. 1€ sai jo liitutaulun ja liidut.

Aasiassa on nykyään enemmän kouluja ja muutenkin paremmat oltavat, kiitos Unicef-kävelyn. Kouluissa on pätevät opettajat ja ihmiset saavat oppia omalla kielellään. Kouluissa on myös vessat ja väli-tunteja varten pelivälineitä.

Unicef-kävely auttoi tänä vuonna Aasiaa ja ensivuonna jotakin muuta aluetta. Unicef auttaa kuitenkin koko maailmaa.

Joni & Suvi 5.lk


Unicef-kävely
15.10.2013

Unicef-kävelyn tarkoitus on kerätä rahaa jolla Unicef hankkii kaivoja, kouluja ja opettaa opettajia köyhille maille. Unicef-kävely on mukava tapa auttaa köyhiä maita ja siinä kasvaa myös kunto.
Sariolan koulun Unicef-kävely sujui erittäin hyvin ja tunnelma oli erinomainen. Sariolan koulun tämän vuoden ennätyksen teki Jami Siira,14 tarralla.
Unicef-kävelyn jälkeen kaikki menivät syömään. Ruoka maistui lähes kaikille.
Juuso ja Leo 5.lk
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti